Mäntsälän kunnan tilahankkeiden toteutusohjeiden tarkoitus on, että päättäjät saavat hankkeen eri vaiheissa “systemaattisesti mahdollisimman luotettavaa ja monipuolista tietoa” tarpeesta, vaihtoehdoista, kustannuksista ja käyttötalousvaikutuksista.

Ohje muistuttaa, että kustannusten hallintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota hankkeen kaikissa vaiheissa.

Tutustuin ohjeeseen rinnakkain vesiliikuntakeskuksen asiakirjojen kanssa, eli hankesuunnitelman, valtuuston päätösten, tuoreen kaavaselostuksen sekä teknisen ja elinvoimalautakunnan investointilistauksen. 

Vesiliikuntakeskus (jäljempänä mutkattomasti uimahalli) on investointilistauksessa esitetty 18 miljoonan euron hankkeena, ja koetin selvittää, mihin luku perustuu. 

Asiakirjoista nousi esille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tarkastelin lyhyesti myös kirjastoa ja monitoimitaloa koskevia suunnitelmia.

Kysymys on yksinkertainen: ovatko investointisuunnitelmassa olevat luvut ja niiden taustatiedot ajan tasalla siinä vaiheessa, kun päättäjät tekevät ratkaisujaan?

Miksi kustannusarvio on nyt pienempi kuin vuonna 2022?

Vuonna 2018 uimahallin hinnaksi arvioitiin noin 15,7 miljoonaa euroa. Kun valtuusto hyväksyi hankesuunnitelman kesäkuussa 2022, arvio oli noussut 19,2 miljoonaan. Hankesuunnitelma kertoo syynkin:  rakennuskustannukset nousivat poikkeuksellisen paljon, pelkästään vuonna 2021 yli kymmenen prosenttia.

Hankesuunnitelmassa arvioitiin myös tulevaa kehitystä. Jos kustannukset nousevat kaksi prosenttia vuodessa, hinta olisi kilpailutusvuonna 2027 noin 21,6 miljoonaa. Viiden prosentin vuosinousulla se olisi 25,7 miljoonaa.

Nyt investointilistalla sanotaan 18 miljoonaa. Kunnan tilahankeohjeen mukaan rakennuskustannusindeksin vaikutus investointeihin pitäisi tarkistaa vuosittain talousarvion yhteydessä. 

Asiakirjoista en löytänyt tälle kustannukselle selitystä. Yksi kiinnostava yhteensattuma kuitenkin löytyy. Kunta teki vuosien 2021–2024 tilinpäätöksissä uimahallia varten investointivarauksia yhteensä tasan 18 miljoonaa euroa. Nyt myös investointisuunnitelman kustannusarvio on 18 miljoonaa.

Investointivaraus ei tietenkään ole hankkeen kustannusarvio. Siksi olisi hyvä tietää, mistä tämä 18 miljoonan kustannus koostuu – vai onko investointilistauksen summa seurannut hanketta varten jo tehdyn varauksen määrää. 

Muutokset saattavat tulla kalliiksi

Uimahallin paikka on vaihtunut

Valtuusto päätti vuonna 2021, että vesiliikuntakeskuksen sijaintipaikka on Urheilupuiston alueella ja että hankesuunnitelma viimeistellään jäähallin päätyyn. Nykyisessä kaavaehdotuksessa hallille osoitetaan paikka urheilupuiston ja seurakuntakeskuksen väliselle alueelle.

Kaavaselostuksessa kerrotaan, että seurakunta omistaa osan suunnitellusta alueesta. Kunta ja seurakunta solmivat kaavatyösopimuksen syyskuussa 2024, ja maankäyttösopimus tehdään ennen kaavan hyväksymistä.

Vielä vuoden 2022 hankesuunnitelmassa todettiin, että seurakunta ei myy maata hallille. Materiaalista ei käy ilmi, sisältyykö maapohja 18 miljoonaan.

Kunnallistekniikkakin maksaa

Nivos toteaa kaavasta antamassaan lausunnossa, että hanke edellyttää vesihuoltolinjojen siirtoa ja todennäköisesti jätevedenpumppaamon rakentamista. Lisäksi keskustan pumppaamo on uusittava ennen linjojen siirtoa. Kaavaselostuksessa mainitaan pumppaamo, mutta sen kustannuksia ei ole eritelty.

Energiaratkaisu on muuttunut

Hankesuunnitelman mukaan jäähallin lauhdelämmön hyödyntäminen olisi tuonut noin 3,5 miljoonan euron säästön 25 vuoden aikana, edellyttäen, ettei lauhde-energialle aseteta ostohintaa. Uudessa kaava-aineistossa puhutaan maalämmöstä ja energiankierrätyksestä, eikä lauhdelämpöä mainita. Onko tällä vaikutusta kustannuksiin? 

Kävijäarvio perustuu kymmenen vuoden takaiseen kyselyyn

Arvio rakennuksen hinnasta ei luonnollisestikaan kerro, mitä halli maksaa kuntalaisille vuosittain. Hankesuunnitelman mukaan hallin nettokulut olisivat noin 712 000 euroa vuodessa. Laskelma perustuu 120 000 kävijään vuodessa eli kuuteen käyntiin jokaista mäntsäläläistä kohden. 

Luku on peräisin vuoden 2016 käyttäjätarveselvityksestä, joka nojasi vuoden 2015 kyselyyn ja silloiseen väestöennusteeseen. Samaa lukua käytetään yhä kaavaselostuksessa.

Väestöennuste ei ole toteutunut, mutta kävijäoletusta ei silti ole päivitetty. 

Kunnanhallitus arvioi kesäkuussa hallin vuosikatevaikutukseksi noin 0,9–1 miljoonaa euroa vuodessa. Tilahankeohjeen mukaan hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen hankkeen edellyttämät käyttötalousmenot on varattava taloussuunnitelmaan heti seuraavasta talousarviokierroksesta alkaen. Vuonna 2022 hyväksytyn hankesuunnitelman kohdalla tämä tarkoitti jo vuoden 2023 talousarviokierrosta. 

Talousarviossa 2026 todetaan, että suunnitelmassa on pysyviä menolisäyksiä, muun muassa vesiliikuntakeskus, joiden rahoittamiseksi on löydettävä säästökohteita. Euromääräistä arviota vesiliikuntakeskuksen tulevista käyttötalousmenoista tai yksilöityjä säästökohteita en kuitenkaan löytänyt. 

Viivettä valmistelussa 

Valtuusto hyväksyi hankesuunnitelman vuonna 2022. Ohjeen mukaan hyväksytty hankesuunnitelma antaa valmiuden aloittaa rakennussuunnittelu. 

En löytänyt päätöstä varsinaisen rakennussuunnittelun käynnistämisestä. Marraskuussa 2025 valtuusto edellytti yksimielisesti, että suunnitteluun varattua 200 000 euroa ei käytetä, ennen kuin rakentamispäätös on hyväksytty valtuustossa. Hankesuunnitelma on tarkoitus päivittää vuonna 2027.

Sillä välin hanke on edennyt kaavoituksessa ja viitesuunnittelussa. Kaavoitus ja tulevan maankäyttösopimuksen valmistelu vievät hanketta kohti urheilupuiston ja seurakuntakeskuksen välistä sijaintia, ja lautakunnan investointilistaukseen on jo kirjattu vuosille 2028–2030 yhteensä 15,3 miljoonaa (huom. 18 miljoonasta 2,5 miljoonaa tuupattiin vuoden 2030 jälkeiselle ajalle).

Sama kysymys koskee muitakin hankkeita

Uimahalli ei ole ainoa hanke, jonka kohdalla tilahankeohje herättää kysymyksiä. Katsoin vertailun vuoksi myös kirjastoa ja monitoimitaloa.

Lautakunta esitti kirjaston tarveselvityksen hyväksymistä 22.9.2026, mutta lausuntoja siitä odotetaan vasta 30.10. mennessä. Ne ehtivät valtuuston käsittelyyn, mutta itse tarveselvitystä niiden perusteella ei enää muuteta, vaan lausunnot huomioidaan hankesuunnittelussa. Tilahankeohjeen kuvaamassa prosessissa lausunnot kuuluvat tarveselvitysvaiheeseen ennen hankepäätöstä.

Kirjastoa koskevassa tarveselvityksessä on esitetty vain yksi vaihtoehto. Väistötilojen kustannuksia ei ole laskettu mukaan, vaikka kirjasto ei voi toimia monitoimitalossa peruskorjauksen aikana. 

Monitoimitalon peruskorjaus on investointisuunnitelmassa seitsemän miljoonan euron hankkeena vuosille 2032–33. Ohjeen mukaan tarveselvityksen on oltava valmis, kun hanke viedään taloussuunnitelmaan. En löytänyt kunnan julkaistuista aineistoista monitoimitalon tarveselvitystä.

Mitä valtuuston olisi hyvä tietää

Palataan uimahalliin. Päivitetty hankesuunnitelma on oikea paikka tarkentaa hallin laajuutta, toteutusta ja kustannuksia. Valtuuston pitäisi kuitenkin ajoissa tietää, mitä se hyväksyy, kun se päättää investointisuunnitelmasta 16.11.2026.

Toivoisin, että valtuutetut saisivat vastauksia näihin: 

  • Mihin 18 miljoonan kustannusarvio perustuu, ja mikä yhteys sillä on hanketta varten tehtyihin 18 miljoonan euron investointivarauksiin?
  • Mitä 18 miljoonaan sisältyy ja mitä kustannuksia jää sen ulkopuolelle?
  • Mitä maa-alueen järjestelyt ja tarvittavat kunnallistekniset muutokset maksavat ja kuka ne maksaa?
  • Paljonko hallin käyttö maksaa nykyisellä väestöennusteella ja kävijäoletuksella?
  • Miten investointi- ja käyttötalousvaikutuksiin on varauduttu taloussuunnitelmassa?
  • Miten ja missä vaiheessa valtuuston vuonna 2025 edellyttämä rakentamispäätös tehdään, kun tilahankeohjeessa rakentamispäätös tehdään teknisessä lautakunnassa luonnospiirustusten hyväksymisen yhteydessä?

Kirjastosta ja monitoimitalosta toivoisi samaa, eli kattavia kustannus- ja vaikutustietoja ennen päätöstä.

Uimahallilla on kuntalaisten ja kuntapäättäjien piirissä sekä vahvaa kannatusta että suurta epäilyä siitä, onko kunnalla siihen varaa. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ajattelitpa niin tai näin, eikö olisi hyvä, jos erityisen suuren investoinnin kustannukset ja muut luvut olisivat päättäjien saatavilla ennen lopullista päätöstä? 

Kiitos kun luit!
Riitta

Lähteet: Vesiliikuntakeskuksen hankesuunnitelma (KV 13.6.2022 § 52), asemakaavan muutosehdotuksen kaavaselostus ja vuorovaikutusraportti (KKL 20.5.2026 § 54), viitesuunnitelma 1.12.2025, kunnanhallituksen talousarviokehys (KH 15.6.2026 § 110), teknisen ja elinvoimalautakunnan talousarvioesitys (22.9.2026 § 89), kirjaston tarveselvitys 31.8.2026, Mäntsälän kunnan tilahankkeiden toteutusohjeet (KH 12.10.2015 § 242), talousarvio 2026 (KV 10.11.2025 § 110).

Aiempia kirjoituksiani aiheesta: 

Olen Riitta

Rakastan tunnettuuden ja kasvun haasteiden ratkaisemista muun muassa teknologian, viestinnän ja markkinoinnin keinoin. En ole kunnanvaltuutettu enkä muussakaan poliittisessa roolissa, mutta kirjoitan valtuutetuille ja aihe kiinnostaa – siksi tämä blogi ❤️

Pohdin täällä kuntataloutta ja -johtamista sekä näiden monia ilmentymiä. Kirjoitan näistä aiheista säännöllisen epäsäännöllisesti – kiitos, kun seuraat!

Kuka Riitta? -linkin takaa löytyy lisätietoja.

Aiemmat kirjoitukset