Mäntsälän kirjaston tarveselvitys on valmistunut. Tämä 42-sivuinen opus taitaa olla ensimmäinen virallinen asiakirja, jossa lausutaan ääneen se, minkä kirjaston henkilökunta ja asiakkaat ovat tienneet vuodesta 1993 saakka → tilat eivät riitä eivätkä sovi tarkoitukseensa.  

Tekninen ja elinvoimalautakunta käsitteli selvitystä tiistaina 22.9. – missasin tämän, ja pohdintani tulee nyt jälkikäteen. 

Silmäilin (tekoälyn avustuksella) koko paketin liitteineen. Aineistoa on paljon, ja jos virheitä on lipsahtanut, kiitos jos huomautat.

Seuraavassa se, mitä ajatuksia nousi ja haaviin jäi. 

Tarve on kiistaton

Selvitys on perusteellinen pumaska. Siinä oleva nykytilan kuvaus on paikoin surullista luettavaa – asiakaspalvelupisteen ympärillä lojuvat kuljetuskorit, epätasainen tiililattia, jonka päällä kirjakärryt eivät kulje sulavasti, sekä henkilökunnan puutteelliset sosiaalitilat. Kirjastoautoa lastataan pihalla taivasalla, koska sen vuokratalli on neljän kilometrin päässä.

Selvitys antaa myös lukuja, joita olen etsinyt aiemmin. Kirjaston hyötyala on noin 745 neliötä, ja siihen on laskettu mukaan sekä tuo etätalli että pihalla seisova kontti. 

Tilaa on siis 35 neliötä tuhatta asukasta kohden. Laatusuositus tälle on 100, ja muissa Keski-Uudenmaan kunnissa luku on keskimäärin 71. Kun kirjasto vuonna 1993 muutti monitoimitaloon ”väliaikaisesti”, luku oli 47,5. Väistötila on siis tavallaan kutistunut neljänneksellä, kun kunta on kasvanut.

Vertailu Sipooseen ja Vihtiin nostaa esiin eroja. Siellä käydään kirjastossa lähes kymmenen kertaa vuodessa asukasta kohden, Mäntsälässä alle viisi. Lainaajia on meillä 24 prosenttia väestöstä, Sipoossa 35. Selvityksen mukaan kokoelmaa on jouduttu pienentämään 10 vuoden ajan, koska hyllyihin ei mahdu enempää. Aineistomäärärahaa ei voi kasvattaa, vaikka rahaa olisikin. Tila rajoittaa toimintaa.

Hankesuunnittelu siirtyy ja rakentamisrahat katoavat

Tarveselvitystyöryhmä esittää, että hankesuunnittelu käynnistetään vuoden 2029 alusta. Hetkinen! Raportin oma aikatauluesimerkki, muutamaa sivua aiemmin, lähtee siitä, että hankesuunnittelu alkaa vuonna 2027 ja kirjasto muuttaa uusiin tiloihin 2031. Vastaavalla vaiheistuksella vuoden 2029 aloitus tarkoittaa käyttöönottoa noin vuonna 2033. 

Kunnanhallituksen kesäkuussa hyväksymässä investointisuunnitelmassa kirjaston rakentamisrahat, 7,5 miljoonaa, olivat vuosilla 2029–2030. Kokouksessaan 22.9. lautakunta hyväksyi oman talousarvioesityksensä, ja siinä vuosille 2029–2030 aiemmin varatut rakentamisrahat ovat kadonneet.

Kaudelle 2027–2030 jää 470 000 euroa suunnittelurahaa, sekin siirrettynä vuosille 2029–2030. Elokuussa kirjoitin, että kirjasto on vihdoin investointisuunnitelmassa. Kuukausi myöhemmin se on käytännössä karsittu pois.

Kahden vuoden siirto ei ole raportissa erillinen selkeä luku, jota perusteltaisiin. Se kuitataan ranskalaisella viivalla esityksen lopussa. 

Jos kampaa tekstiä tarkemmin, syy tähän valintaan toki löytyy. Lautakunnan esittelytekstissä kerrotaan, että tilaohjelmaa supistettiin työn loppuvaiheessa investoinnin kustannusten alentamiseksi. Riskejä koskevassa luvussa todetaan kunnan velkaantumisen rajoittavan mahdollisuuksia edetä suunnitellussa aikataulussa. Tämä koskee varmaan muitakin investointejamme? 

Onko siis päätetty kirjaston kohdalla jo nyt tarveselvitysvaiheessa, että se on jonossa vesiliikuntakeskuksen ja koulujen jälkeen? Kuka priorisoi tämän, valtuusto vai viranhaltijat? 

Edit: Timo Leino kertoi kommenteissa, että ”Tiedoksi sellainen, että kunnan eri hankkeiden järjestyksestä on neuvoteltu kesän aikana kaikkien valtuustoryhmien kesken.” En tiedä, millä tarkkuudella tässä toimittiin, ja siksi toivoisinkin valtuutetuilta tästä keskustelua kanavalla avoimesti.

Ymmärrän kyllä talouden realiteetit. Kunnalla ei ole varaa rakentaa kaikkea yhtä aikaa, ja jonkun hankkeen on väistyttävä. Mutta silloin se pitäisi käydä läpi ja päättää sellaisena. Hankkeiden järjestykseen laittaminen on viime kädessä valtuuston tehtävä. Nyt järjestys on tehty tarveselvityksen viimeisellä sivulla laskematta auki esimerkiksi sitä, mitä tämä kahden vuoden odotus maksaa.

Lautakunnassa tästä myös äänestettiin. Johanna Joensuu (kok) esitti Jaakko Kyrön (vihr) kannattamana, että hankesuunnittelua aikaistetaan vuodelle 2028 eli vuoden viranhaltijaesitystä aiemmaksi. Esitys hävisi äänin 5–3.

Viranhaltijat siis esittivät vuotta 2029, ja tekninen ja elinvoimalautakunta hyväksyi tämän linjan. Lopullisesti investointien aikataulusta päättää valtuusto marraskuussa. 

Tässä vaiheessa valittu taktiikka on jatkaa odottamista.

Kyllä se Godot sieltä vielä tulee 😊

Mitä ei laskettu auki

Raportti on kiinnostava, mutta peijakas, se on mielestäni monessa kohtaa ristiriidassa itsensä kanssa. 

Kesäkuun investointisuunnitelmassa monitoimitalon peruskorjaus on vuosina 2030–31. Selvitys sanoo useaan kertaan, että kirjasto ei voi toimia rakennuksessa korjauksen aikana ja että väistötilat muuttoineen aiheuttaisivat merkittäviä kustannuksia. 

Työryhmä toteaa itsekin, että kirjaston toteuttaminen ennen peruskorjausta on ‘kokonaistaloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltua’, mutta esittää samalla aikataulun, jossa uusi kirjasto valmistuu peruskorjauksen jälkeen.

Vaihtoehtoja on nähdäkseni kaksi. Joko kirjasto muuttaa väliaikaisiin väistötiloihin – toistamiseen siis, ensimmäinen väliaikaisuus on kestänyt 33 vuotta – tai monitoimitalon peruskorjausta lykätään. Kumpaakaan näistä ei raportissa hinnoitella. Väistötilojen kustannus puuttuu. Mitä lykkääminen maksaa?

Samassa kokouksessa käsitelty talousarvioesitys kertookin, että monitoimitalon peruskorjausta on siirretty, kesäkuussa esitetyistä vuosista 2030–2031 vuosille 2032–2033. Sitä ei kirjoiteta selkeästi auki, vaan muutos pitää huomata itse investointitaulukosta. Mutta koska uuden kirjaston käyttöönotto osuisi samalla vaiheistuksella samoihin vuosiin, yhteensovittamisen ongelma ei oikeastaan ratkea. Se vain siirtyy kahdella vuodella eteenpäin.

Kirjaston kustannus tiedetään: 8,7 miljoonaa euroa uudisrakennukselle ja päälle 0,6–1,0 miljoonaa euroa ensikertaiseen kalustukseen. 

Kesäkuun investointisuunnitelmassa summa oli 7,97 miljoonaa. Hinta siis nousi, vaikka tilaohjelmaa karsittiin laatusuosituksen sadasta neliöstä 75:een tuhatta asukasta kohden. 

Panin merkille, että kustannusarvio on tehty vain yhdelle vaihtoehdolle, yksikerroksiselle uudisrakennukselle 7 000 neliön tontilla. Muita laajuuksia, vanhan kiinteistön muuttamista tai vuokramallia ei ole otettu mukaan. 

Kunnanhallitus palautti Ehnroosin koulun tarveselvityksen kesäkuussa juuri siksi, että vaihtoehtoja ei ollut arvioitu. Eikös sama kysymys nouse nyt kirjaston kohdalla?

Lausunnot päätösesityksen jälkeen 

Yksi pieni prosessihavainto. Tarveselvityksestä on pyydetty lausunnot kolmelta lautakunnalta ja neljältä vaikuttamistoimielimeltä 30.10.2026 mennessä. Tekninen ja elinvoimalautakunta päätyi kuitenkin esittämään jo 22.9.2026 kunnanhallitukselle ja valtuustolle, että selvitys hyväksytään ja lausunnot huomioimista hankesuunnitteluvaiheessa. 

Hmm, eikö lausunnoilla ole tarkoituskaan vaikuttaa itse tarveselvitykseen? Ne arkistoidaan odottamaan vuotta 2029? Jotenkin tämä tuntuu kummalliselta, mutta ehkä tämä näin menee. 

Kuntakehityslautakunnan lausuntoluonnos on lukemisen arvoinen, mutta siitä lisää alempana. Aikatauluun ja rahaan luonnos ei ota kantaa sanallakaan. Se on lautakunnan päätösvallan ulkopuolella, ja niin se varmaan kuuluukin olla. Mutta jonkun tontilla asian pitäisi olla. 

Lautakunnan lausunto on kaunokieltä. Siitä löytyy strategista valintaa, kuntakuvan vaalimista ja kaupunkikuvallista laatua. Kirjastolle on kirjoitettu kauniita lauseita vuodesta 1989 alkaen. 

Tänä vuonna olisi suonut, että päätösten rinnalla olisi sanottu jotakin myös investointien keskinäisestä järjestyksestä.

Kirjasto tuntuu olevan Mäntsälässä ikuinen häviäjä. 

Keskustelu sijainnista on vihdoin virallisesti auki

Sijaintivaihtoehtojen kartoitus esitetään käynnistettäväksi vuonna 2027, ja tavoitteena on, että hankesuunnittelun alkaessa pöydällä on yhdestä kolmeen vaihtoehtoa. 

(Lisäys 25.9.): Lautakunnan esittelytekstissä lukee myös: ”Hankesuunnittelun sujuvoittamiseksi kirjaston sijainti tulisi olla päätetty ennen hankesuunnittelun aloittamista.” Tilahankeohjeen mukaan sijainti kuuluu vasta hankesuunnitteluun, mutta tässä se halutaan päättää ennen sitä. Kartoitus valmistuu 2027 ja hankesuunnittelu alkaa 2029. Siinä välissä joku siis päättää kirjaston sijainnin, mutta mikä toimielin ja milloin, sitä esitys ei sano. Ja jos sijainti on selvillä 2027–2028, en oikein keksi, miksi hankesuunnittelun pitäisi odottaa vuoteen 2029.

Raportti sanoo suoraan, että kartoituksessa voidaan huomioida myös olemassa olevat kiinteistöt, ja työryhmä haluaa pitää kaikki tilahankintamuodot avoimina, vuokramalli mukaan lukien. Ja sanoiko joku S-Market? 

Kuntakehityslautakunnan lausuntoluonnos nostaa kirjaston sijainnin keskustan kehittämisen strategiseksi valinnaksi ja vaatii, että sijaintivaihtoehdot arvioidaan yhdessä maankäytön suunnittelun kanssa. Se on tässä prosessissa ensimmäinen kerta, kun sijainti sanotaan ääneen muuna kuin tarveselvityksen sivulauseena. 

Lausunnon toiseksi viimeinen kappale taitaa torpata S-Market-toiveet aika tehokkaasti 😂 (arkkitehtoninen ja kaupunkikuvallinen laatu mainittu). 

Kustannusarvion oletukset (7 000 neliön tontti, yksi kerros, 30 autopaikkaa) ohjaavat väljälle tontille keskustan laidalle, eivät tiiviiseen keskustakortteliin.

Kysymys keskustan tyhjistä kiinteistöistä ei kuitenkaan ole enää ainoastaan kuntalaiskeskustelun varassa. Hyvä juttu! Jatketaan avointa keskustelua.  

Neljäs kerta toden sanoo?

Selvityksen historiaosuus täydensi listaa, jonka olen aiemmin kirjaston vaiheista koonnut. Vuonna 1989 Arkkitehtitoimisto Sipinen suunnitteli kirjastotalon, jonka piti valmistua 1993. Vuonna 2002 Kulttuurikeskus Apponen -hankkeessa kirjastolle piirrettiin 2 336 neliötä. Vuonna 2004 kunnanhallitus hyväksyi taloussuunnitelman, jossa uusi kirjasto rakennettaisiin vuosina 2007–2008, ja hanke oli mukana Opetusministeriön rahoitussuunnitelmassa. Valitettavasti yksikään ei toteutunut.

Nyt on edessä neljäs kerta. Valtuusto päättää talousarviosta ja investointisuunnitelmasta 16. marraskuuta 2026. Silloin nähdään, miten hankkeita priorisoidaan. Ja hyväksytäänkö kirjaston kohdalla kahden vuoden lykkäys laajemmin pohtimatta, mitä se maksaa – vai kaivetaanko kaikki tarvittavat luvut pöytään ennen kuin nuijaa kopautetaan?

Kiitos kun luit!
Riitta

PS. Aiemmat investointi-/kirjasto-aiheiset postaukseni:

Kirjasto on vihdoin investointisuunnitelmassa — mutta päätös puuttuu yhä (18.8.2026)

Kouluverkko, kirjasto ja vesiliikuntakeskus – miten priorisoida? (20.11.2025)

Yli 30 vuotta väliaikaisesti – Mäntsälän kirjasto ansaitsee paremmat tilat (13.3.2026).

Tarveselvitys liitteineen löytyy kunnan Dynasty-palvelusta teknisen ja elinvoimalautakunnan 22.9. esityslistalta.

Olen Riitta

Rakastan tunnettuuden ja kasvun haasteiden ratkaisemista muun muassa teknologian, viestinnän ja markkinoinnin keinoin. En ole kunnanvaltuutettu enkä muussakaan poliittisessa roolissa, mutta kirjoitan valtuutetuille ja aihe kiinnostaa – siksi tämä blogi ❤️

Pohdin täällä kuntataloutta ja -johtamista sekä näiden monia ilmentymiä. Kirjoitan näistä aiheista säännöllisen epäsäännöllisesti – kiitos, kun seuraat!

Kuka Riitta? -linkin takaa löytyy lisätietoja.

Aiemmat kirjoitukset