Olen harmitellut, ettei blogipostauksiini tule kuin kourallinen julkisia kommentteja tai keskustelua. Tarkoitukseni ei ole ollut soimata. Ymmärrän kyllä hyvin mistä kaikesta tämä voi johtua. Pohdin asiaa tänään oikein ajan kanssa.
Listaan alle mitä ensimmäisenä tuli mieleeni, kuusi mahdollista syytä varovaisuudelle:
- Poliittinen taktikka ja liikkumavara
Julkinen kannanotto voi tuntua sitovalta. Jos valtuutettu ilmaisee kantansa aikaisin, siinä saattaa menettää neuvotteluasemansa ja mahdollisuuden vaihtaa kantaansa poliittisessa kaupankäynnissä. Ymmärrän hyvin, että moni haluaa pitää korttinsa piilossa kunnes näkee, mihin suuntaan ollaan menossa. Politiikkahan on peliä ja konsensuksen hakemista. - Ryhmäkuri ja puolueen linja
Valtuustoryhmä ei välttämättä ole vielä linjannut kantaansa, ja yksittäinen valtuutettu ei halua mennä asioiden edelle. Lisäksi ryhmän linjasta poikkeaminen voi aiheuttaa sisäisiä jännitteitä. Osalla puolueista kuulemma on ryhmäkuria, osalla ei juurikaan. - Luottamuksen puute
Mäntsälän Kuntapolitiikkaryhmässä on osallistujia eri puolueista tai ryhmittymistä, ja valtuutettuna saatat pelätä, että kantaasi käytetään sinua vastaan tai se esitetään toisessa foorumissa epäedullisessa valossa. En tiedä onko näin käynyt, mutta mahdollisesti? - Epävarmuus ja tiedon puute
Minulle on myös kerrottu, että moni valtuutettu ei tunne käsiteltävää asiaa riittävän hyvin muodostaakseen vahvan kannan. Tätä en osaa itse arvioida, mutta jos näin on, ymmärrän, että hiljaa pysyminen on helpompaa kuin myöntää, ettei ole ehtinyt perehtyä. (Itse kyllä toivoisin, että jokainen valtuutettu perehtyisi asioihin, joista on päättämässä. Äänestäjän kuluttajansuojan näkökulmasta.) - Valta-asetelmat
Kunnanhallituksen tai viranhaltijoiden kanssa eri linjoille asettuminen voi tuntua riskaabelilta, erityisesti jos valtuutettu toimii lautakunnassa tai muussa luottamustoimessa. Toivon, että kuitenkin on mielessä se, että valtuusto on ylin päätöksentekijä kunnassa. Valta on teillä, käyttäkää sitä taiten, niin litran mittaa ei tarvita 😊 - Sosiaalinen mukavuus
On myös totta, että selkeä kannanotto somessa voi johtaa väittelyyn tai jopa konfliktiin, ja moni välttelee tätä mieluummin kuin ottaa riskin. Ymmärrettävää tämäkin.
Toivon silti salaa, että luet ja seuraat kirjoituksiani. Koetan parhaan kykyni mukaan nostaa esille olennaisia seikkoja käsillä olevista asioista ja tulevista päätöksistä.
Haen kokonaiskuvaa ja asioiden riippuvuussuhteita aina kun mahdollista. Jos valtuutettuna hahmotat kokonaiskuvan, uskon, että teet parempia päätöksiä.
Samaa mieltä pohdinnoistani ei todellakaan tarvitse olla, mutta toivon, että onnistun silti herättämään ajatuksia. Eriävät näkemykset ja kysymykset ovat aina tervetulleita, sillä juuri niistä syntyy parempaa ymmärrystä.
Arvostan jokaista lukijaa, hiljaistakin.
Kiitos, kun luit!
Riitta
PS. Saan teiltä jonkin verran suoria viestejä ja se on ollut tosi mukavaa. Kiitos niistä!
























Jätä kommentti